Henkinen itsepuolustus

Lue myös otteita rikoslaista

Kirjoittaja Jorma J. Jussila
Erikoistutkija, Helsingin kihlakunnan poliisilaitos

On olemassa sanonta: "Ellet menisi jonnekin ilman asetta, älä mene sinne aseen kanssakaan". Vaikket olisi lainkaan aseiden kanssa tekemisissä, sisältää lausahdus pari viisautta. Ensinnäkin paras itsepuolustuskeino on välttää vaaraa ja sen mahdollisuutta. On tarpeetonta ottaa riskejä, jos voi valita. Samaahan tarkoittaa sananlasku: "Parempi virsta väärään kuin vaaksa vaaraan". Aina ei silti ole mahdollista valita ja saattaahan väkivaltatilanne tulla yllättäenkin.

Sanonta kehottaa myös sellaiseen valppauteen, että pystyy tietoisesti valitsemaan toimintansa eikä tule yllätetyksi. Valppaus sellaisenaan ei silti riitä. Pitää myös ymmärtää mihin ympärillä olevat tapahtumat voivat johtaa. Tätä kutsutaan tilannetietoisuudeksi. Eräs tuttavani oli aikoinaan menossa yöllä kotiinsa, kun häntä vastaan käveli muutaman epämääräisen tyypin joukko yksinäisellä paikalla. Eräs heistä veti puukon esiin. Tuttavani puolestaan otti takkinsa alta neljäviitosen vetäen patruunan piippuun. Puukkomies kavereineen katosi paikalta vähin äänin, mutta sitäkin vauhdikkaammin. Molemminpuolista tilannetietoisuutta siis. Tapahtuma opettaa toisenkin asian. Pakoon juokseminen on eräs varteenotettava vaihtoehto.

Leikki sikseen. Kyse on vakavasta asiasta. Hengenvaarallinen tilanne voi joskus aiheuttaa tunne-elämän puolella paljon vaikeampia ja pitkäkestoisempia vammoja kuin mitä fyysiset vauriot ovatkaan. Kun saa sormeensa haavan, sen päälle voi laittaa laastarin. Vereslihalla olevien tunteiden paikkaaminen ei ole kuitenkaan yhtä yksinkertaista. Ei ole sellaista laastaria, jonka voisi panna musertuneen itsetunnon ja minäkuvan päälle. Paikkaaminen pitää aloittaa jo ennen tilanteen syntymistä. On nimittäin paljon helpompi ajatella jälkeenpäin: "Tiesin mitä piti tehdä. Tein voitavani", kuin ajatella: "Miksen varonut. Miksi seisoin vain siinä kuin tollo".

On jokseenkin varmaa, että hätätilanteessa turvaudut valmiiksi ajattelemiisi toimintamalleihin. Se edellyttää kuitenkin, että olet miettinyt asiaa. Mieti millaisiin väkivaltatilanteisiin voit joutua. Pane silmät kiinni ja koeta eläytyä tilanteeseen myös tunteella. Mieti miten toimit. Päätä, että toimit ja visualisoi mielessäsi toimintasi. Voit toki harjoitella fyysisestikin. Se paitsi harjaannuttaa lihaksiasi tiettyihin liikeratoihin myös antaa sinulle voimaa, kestävyyttä ja itseluottamusta.

Harjoitteleminen ei aina ole helppoa. On paljon helpompi sanoa itselleen: "Ehkä huomenna. Ei minulle kuitenkaan mitään satu". Tällainen on luonnollista, sillä ihminen yleensä yrittää torjua ja kieltää ikävät asiat vaikka ne olisivat kuinka mahdollisia. Väitän, että jokainen meistä joutuu elämänsä varrella vaarallisiin tilanteisiin. Ei välttämättä siten, että joku yrittäisi tappaa. Entäpä jos pomosi huomenna ilmoittaa, ettei asiassa ole mitään henkilökohtaista, mutta sinut on irtisanottu ? Ei hän yritä tappaa sinua, mutta koet kuitenkin todennäköisesti hyvin samankaltaisia tuntemuksia.

Yritän sanoa sinulle, että itsepuolustuksen opettelu ei ole valmistautumista vain fyysisen väkivallan varalle. Tarkoitus on, että opettelet hallitsemaan myös joka päivä eteesi tulevat eriasteiset konfliktitilanteet. Samat opit pätevät myös tavalliseen tasaisen harmaaseen arkipäivään. Jos olet viisaampi, valppaampi ja rauhallisempi, on sinun parempi olla. Olen kirjoittanut tämän fyysisen väkivaltatilanteiden näkökulmasta, mutta mieti miten asiat soveltuisivat esimerkiksi yllämainitsemaani irtisanomistilanteeseen.

No niin, olet siis henkisesti valmistautunut. Lähdetäänpä liikkeelle. Pää pystyyn ja hieman terästä katseeseen. Itsevarmuus ja valppaus näkyvät nimittäin sanattomana viestintänä jo matkan päästä. Liiku määrätietoisesti. On mahdollista, että päällekarkaaja valitsee mieluummin "helpon nakin" kuin hankalan vastustajan.

Pelottaako? Pelko on normaali, hyvä reaktio ja edistää varovaisuutta ja valppautta kunhan se pysyy hallinnassa. Joskus saattaa olla pakko tehdä jotain vaarallista ja pelottavaa. Sydämesi lyöntitiheys kasvaa. Saatat tuntea onton tunteen vatsassasi. Tunnet stressiä, henkistä painetta. Se ei ole ollenkaan paha sillä tietty paineen lisäys vain parantaa suorituskykyä, kunhan paine ei kasva liian suureksi. Tämä pätee niin fyysisiin kuin henkisiinkin suorituksiin.

Vaaran muuttuessa todelliseksi uhaksi sinut valtaa epätodellisuuden tunne. Kaikesta huolimatta et uskonut, että tämä voi tapahtua sinulle. Se on totta. Tässä voi käydä huonosti. Saatat tuntea halua käpertyä kokoon kuin pikkulapsi, jota isompi ja vahvempi lyö. SEIS !

Huuda "seis!" ihan konkreettisesti ääneen sekä vastustajallesi että itsellesi. Vastustaja mahdollisesti epäröi hetken aikaa antaen sinulle ehkä lisää toiminta-aikaa. Itsellesi huuto tarkoittaa kieltoa alistua ja käpertyä, käskyn toimia. "Kuollutta leikkiminen" ei juuri auta. Haavoittuvuuden tunteesi saattaa olla voimakas, mutta se on sysättävä syrjään ja huomio on kohdistettava uhkan torjumiseen. Tämä vaihe on ehkä lopputuloksen kannalta kriittisin.

Useimmat meistä ovat tavallisia kahdeksasta neljään -pulliaisia, joille väkivalta ja toisen ihmisen vahingoittaminen ovat vieraita ja vastenmielisiä asioita, jotka mielellään sysää syrjään ellei nyt satunnaisesti katsele niitä televisioruudun läpi ikään kuin "ei se minua koske" ja "sehän on vain elokuvaa". Se saattaa olla sinulle jonain päivänä todellisuutta, eikä ollenkaan niin siistiä kuin televisiossa.

Kun väkivalta iskee kuin pikajuna, elimistösi valmistautuu taisteluun tai pakoon. Näkökenttäsi kaventuu. Näet ja kuulet vastustajasi, mutta et juuri muuta koska aistisi ovat kohdistuneet uhkan suuntaan. Verenkiertoosi erittyy adrenaliinia ja suurten lihasten verenkierto tehostuu, jotta saat niihin lisää voimaa. Sydämesi lyöntitiheys kasvaa.

Useimpien ihmisten taistelureaktio näyttäisi soveltuvan paremmin satojen vuosien takaiseen aikaan kuin tietotekniseen nyky-yhteiskuntaan. Reaktio saa aikaan sen, että kyky tehdä jotain täsmällistä ja pikkutarkkaa heikkenee. Kännykän käyttö saattaa olla täysin mahdoton toimenpide. Myös poliisin hätänumero 10022 on aivan liian monimutkainen. Montakohan kertaa on käynyt niin, että liikenneonnettomuuspaikalle tullut henkilö ei ole pystynyt hälyttämään kännykällään apua, kun sormet eivät ole totelleet tai kun ei ole muistanut puhelinnumeroa. Kun poliisiauton radiossa on hätäpainike, niin miksei kaikissa kännyköissä ole nappia, josta kerran tai pari painamalla saisi hälytyksen ja linjan auki poliisille?

Jos kimppuusi käydään, älä ole kiltti. Jos olet hengenvaarassa, pakene tai taistele. Taistele niin kauan, että tilanne on varmasti ohi. Voi olla. Että pääset karkuun. Voi olla, että sinun käy silti huonosti. Voi olla, että oikeus toteaa sinun syyllistyneen hätävarjelun liioitteluun. Ikävää, että elämä on joskus epäoikeudenmukaista. Eikö ole kuitenkin mukavampaa, että se on tallella. Ole myös valmis seuraamuksiin.

Pahin saattaa vielä olla edessä, vaikket linnareissua joutuisi tekemäänkään. Kun tilanne on ohi, alkaa elimistösi taistelutila purkautua. Voit alkaa voimakkaasti vapista. Voit tuntea euforiaa, onnesta humaltuneisuutta. Puheesi saattaa takerrella. Et välttämättä muista, mitä tapahtui.

Tapahtumiin liittyneet seikat, kuten valot, äänet ja hajut ovat luoneet sinuun muistiavaimia. Ne, kuten myös jokin muu samankaltaisuus tuovat tapahtuman ja koetut tuntemukset kuukausienkin päästää välähdyksenomaisesti mieleesi. Voit tuntea syyllisyyttä ja masentuneisuutta. Voit ärtyä helposti mitättömimmistäkin asioista. Et ehkä saa unta tai sitten heräät aamuyöstä pystymättä enää nukahtamaan. Jotkut alkavat ryypätä. Kyky sukupuolielämään saattaa heiketä. Itsemurha saattaa tulla mieleen.

Nyt olet taas hengenvaarassa ! Opettele sanomaan itsellesi "SEIS!". Opettele kääntämään ajatuksesi kaikkeen siihen, mikä on hyvin ja niihin mahdollisuuksiin, joita sinulla on. Istu ihan hiljaa paikallasi kädet rentoina sivullasi. Katso yhteen pisteeseen etäällä katsomatta samalla yhtään mihinkään. Älä ajattele mitään. On tärkeää katkaista itseään ruokkiva masentavien ajatusten noidankehä.

Elämäsi tuntuu vuoristoradalta, joka on toisinaan normaalia ja toisinaan mustissa syövereissä. Yleensä vuoristoradan pitäisi taantua jonkin kuukauden sisällä. Ellei näin käy, hae ammatti-ihmisen apua. Henkiset ongelmat eivät ole sen kummempia sairauksia kuin muutkaan. Se, että kärsit niinsanotuista jälkitraumaattisista stressihäiriöistä, ei tee sinusta "hullua", mikä sellainen nyt sitten lieneekään. Kärsit normaalin ihmisen normaalista reaktiosta epänormaaliin tapahtumaan. Siihen löytyy apu.

Aina on mahdollisuuksia ja valintoja vaikka olisitkin kärsinyt menetyksiä. Vaikeinta on vain itse nähdä niitä ja tietää mitä haluaa. Suuntaa katseesi tulevaisuuteen.

Tekstin alkuperä

Tekstiä on luvalla lainattu kirjasta "Nykyaikainen itsepuolustus". Kirjan on kirjoittanut Juhani Hätönen ja kustantanut Apali Oy. Mitään osaa tästä tekstistä ei saa kopioida eikä käyttää sähköisen tai audiovisuaalisen aineiston tuottamiseen.

Kiitos Jorma J. Jussilalle hyvästä jutusta ja Juhani Hätöselle, että sain lainata tärkeää tekstiä.